On ollut rankkaa painia tämän liskovadin kanssa. Olen toteuttanut sen jo kolmesti. Ja tulos ei ole ollut mieleiseni, siksi…..että lasitus ei vaan onnistu mieleisekseni eikä vastaa asiakkaan odotusta. Sitten tulee stoppi ja pitäisi päästä eteenpäin. On ollut nyt pakko pitää taukoa pajalta ja ommella. Minulla on muuten myös suunnittelemiani vaatteita myynnissä. En tiedä onko toista näin hullua ihmistä kuin minä. Neulon, ompelen, kudon(jota en kyllä ole kerinnyt tekemään juuri mitään), teen keramiikkaa ja olen siirrellyt huonekaluja uuteen uskoon kotona. Mieheni inhoaa tätä touhua, mutta lopulta oli kuitenkin mielissään uudesta järjestyksestä. Hah.

Toteutin myös uuden liskoruukun aika suuren yli 70 cm korkean. No sekään ei ollut asiakkaalle sitten kuitenkaan oikeanvärinen. Mutta onneksi se löysi kuitenkin uuden toisen kodin. Näkyy instagram kuvissa. Tulee kuva tännekin tuonnempana. No nyt teen uutta liskoruukkua asiakkaalle kirkkaamman värisenä, mikäli saan sen toteutumaan. Tosin olen tehnyt nyt muita pienempiä tilauksia ja osa on jopa onnistunutkin. Tällaista elämän painia täällä Kumialla. Piha on siivottu ja siitä on hyvä mieli. On ollut aika pitkä aika kun olen tännekin kirjoitellut. Jos tulee paineita, ei vaan saa purettua niitä mieleisessään järjestyksessä ja ei saa pian aikaiseksi mitään hyvin. Nyt on aika rauhoittua ja tehdä sen minkä pystyy.

Olen saanut ilon jutella opiskeluaikaisen todella viisaan opettajani kanssa, ja se on mahtavaa. Sain häneltä myös uuden lasitereseptin ja paljon palautetta töistäni, mikä on todella arvokas asia yksin puurtajalle. Asiakkaat toki antavat paljon palautetta myös ja usein positiivista. Silti kaipaa myös kritiikkiä, se on erittäin tärkeää omassa kehitysprosessissa mitä käsityöläinen käy koko elämänsä ajan, ja kun voi luottaa toisen sanaan vielä 100%. Aina on toki makuasioista myös kysymys, mutta on myös tiettyjä teknisiä asioita, joita ymmärtää vain asiantuntija. Häntä arvostan suuresti ja kai voin myös nimen mainita ERKKI KAIJA.

Kävin myös katsomassa mahtavaa puupolttouunia Taiteilija Jari Vesterisen luona sekä hänen vaimonsa oli todella mukava, hän teki lasitöitä. Tyttäreni heti ihastuikin siellä hänen tekemiinsä korvakoruihin. Jari oli tehnyt mahtavia ruukkuja, ja lasitus – puupolton pehmeä ja maanläheinen. Sekin piristi mieltä. Nyt täytyy tästä lähteä jatkamaan omaa matkaa pajan saventuoksuiseen maailmaan.