Blogi

On ollut mieleenpainuva talvi, kiitos lumen ja tuiskun!

Meille kaikille tämä talvi jää mieleen suurten kinosten ja valitettavasti Ukrainaan syttyneen sodan johdosta. Meille ei ole annettu vaihtoehtoja, säätä emme voi muuttaa ja valtioiden välisiä älyttömyyksiä. Se on surullista. Ihminen on tosin vaikuttanut huonoilla valinnoillaan, saasteiden kuormittaessa maapalloa. Ääriolosuhteet lisääntyvät, kuivuus ja sateet, myrskyt ja kaikkinaiset luonnonkatastrofit. Täällä me tavalliset tallaajat mietitään viimeinkin, mihin tämä kaikki mahtaakaan johtaa. MUTTA sitä saa mitä tilaa.

Silti, kun aurinko alkaa paistaa aina vaan ihanammin ja lämpö alkaa sulattaa kinoksia, mieleen alkaa tulla toivo. Toivo siitä, että sota loppuu, toivo siitä, että lopettaisimme saastuttamasta kaunista Jumalan luomaa luontoa. Kuinka luonto kertookaan jokaisella pienellä kukkasella ja kärpäsellä, siitä Suuresta Luojastaan johon me voimme aina turvata. Siihen ei sisälly pelko, vaan luottamus. Kaikki on Hänen kädessään, Hän haluaa meille hyvää, kun uskomme ja luotamme Häneen. Mutta mehän emme luota Häneen, me usein luotamme vaan itseemme…minä, minä ja minä! Yäk! Tähän joukkoon kuulun valitettavasti minäkin!

Kun kävelen pajalle korkeiden lumikinosten reunustamaa polkua, tiedän, etten minäkään valmista yhtäkään astiaa, jollei Jumala olisi antanut minulle niitä kädentaitoja ja luovuutta. Siksi en valita, vaan kiitän. Tänä päivänä ja tällaisten tapahtumien keskellä haluan kulkea niissä askelissa, mitkä Hän minulle suo. Ja auringon paistaessa ja ilman pikkuhiljaa lämmetessä olen toiveikas ja kiitollinen niistä pienistä asioista joita ympärilläni tässä minun pienessä maailmassani on. Kuten, se että dreija pyörii ja saa luoda. Muutaman metrin päässä koti ja perhe. Kevät tulee ja tuo muuttolinnut, routa sulaa ja elämä jatkuu… vielä toistaiseksi ainenkin.

On ollut rankkaa painia tämän liskovadin kanssa. Olen toteuttanut sen jo kolmesti. Ja tulos ei ole ollut mieleiseni, siksi…..että lasitus ei vaan onnistu mieleisekseni eikä vastaa asiakkaan odotusta. Sitten tulee stoppi ja pitäisi päästä eteenpäin. On ollut nyt pakko pitää taukoa pajalta ja ommella. Minulla on muuten myös suunnittelemiani vaatteita myynnissä. En tiedä onko toista näin hullua ihmistä kuin minä. Neulon, ompelen, kudon(jota en kyllä ole kerinnyt tekemään juuri mitään), teen keramiikkaa ja olen siirrellyt huonekaluja uuteen uskoon kotona. Mieheni inhoaa tätä touhua, mutta lopulta oli kuitenkin mielissään uudesta järjestyksestä. Hah.

Toteutin myös uuden liskoruukun aika suuren yli 70 cm korkean. No sekään ei ollut asiakkaalle sitten kuitenkaan oikeanvärinen. Mutta onneksi se löysi kuitenkin uuden toisen kodin. Näkyy instagram kuvissa. Tulee kuva tännekin tuonnempana. No nyt teen uutta liskoruukkua asiakkaalle kirkkaamman värisenä, mikäli saan sen toteutumaan. Tosin olen tehnyt nyt muita pienempiä tilauksia ja osa on jopa onnistunutkin. Tällaista elämän painia täällä Kumialla. Piha on siivottu ja siitä on hyvä mieli. On ollut aika pitkä aika kun olen tännekin kirjoitellut. Jos tulee paineita, ei vaan saa purettua niitä mieleisessään järjestyksessä ja ei saa pian aikaiseksi mitään hyvin. Nyt on aika rauhoittua ja tehdä sen minkä pystyy.

Olen saanut ilon jutella opiskeluaikaisen todella viisaan opettajani kanssa, ja se on mahtavaa. Sain häneltä myös uuden lasitereseptin ja paljon palautetta töistäni, mikä on todella arvokas asia yksin puurtajalle. Asiakkaat toki antavat paljon palautetta myös ja usein positiivista. Silti kaipaa myös kritiikkiä, se on erittäin tärkeää omassa kehitysprosessissa mitä käsityöläinen käy koko elämänsä ajan, ja kun voi luottaa toisen sanaan vielä 100%. Aina on toki makuasioista myös kysymys, mutta on myös tiettyjä teknisiä asioita, joita ymmärtää vain asiantuntija. Häntä arvostan suuresti ja kai voin myös nimen mainita ERKKI KAIJA.

Kävin myös katsomassa mahtavaa puupolttouunia Taiteilija Jari Vesterisen luona sekä hänen vaimonsa oli todella mukava, hän teki lasitöitä. Tyttäreni heti ihastuikin siellä hänen tekemiinsä korvakoruihin. Jari oli tehnyt mahtavia ruukkuja, ja lasitus – puupolton pehmeä ja maanläheinen. Sekin piristi mieltä. Nyt täytyy tästä lähteä jatkamaan omaa matkaa pajan saventuoksuiseen maailmaan.

KUN katselee kesän kauniita ja heleitä värejä. Haluaisi saada nuo värit ikuistettua omiin töihinsä. Välillä voi päästä lähelle ja se tuo suurta tyydytystä. Olen aina ollut sitä mieltä, että kesä on yksi elämä. Silti, kun tänä kesänä olemme saaneet nauttia harvinaisen lämpimistä säistä, huokaisin helpotuksesta ilman viiletessä. On erittäin vaikea työskennellä pienellä pajalla kuuman uunin vieressä. Nyt on hiukan ollut taukoa uuninpoltossa, kun teen lisää tavaraa ja aika isoja töitä. Kuivuminen vie aikansa. Kyllä tämä työ on aika taistelua. Teen paljon uniikkia tavaraa, vähempi sarjoja, niin aina on pieni jännitys päällä, miten työt on onnistuneet uunissa. Kokeiluja lasitteista ja taas aikaa menee. Kaikki tämä pitäisi näkyä hinnoittelussa. No näkyykö…en uskalla kaikesta hinnoitella. Ehkä tulevaisuudessa, jos jaksan jatkaa tätä taistelua. Ihmisellä on usein pieni ristiriita mielessä käynnissä, tai ainakin minulla usein. Miten lie muilla.

Päivä oli kuuma ja porukkaa tuli yllättävänkin paljon, vaikka moni peruikin. Kävijöitä oli melkein 30 ja yllärivieraita tuli myös. Erittäin iloiseksi tulin, kun tätini Elimäeltä tuli serkkuni ja hänen miehensä kanssa. Puutarha on kukkia täynnä ja vei töiltäni selvästi huomiota. No se ei haittaa, koska puutarhani on myös oma luomukseni suurelta osin, eikä tietysti muutenkaan. Mikä voisi olla kauniimpaa kuin Jumalan luoma kauneus kuten kukat. Joskus meidän yhteysnäyttelyn nimikin oli Luoja loi ja luodut luo. Tosin Jumala luo edelleen. Tässä kohtaa täytyy myös muistuttaa, että suurissa tekemissäni ruukuissa, kukat viihtyvät hyvin. Keraaminen iso kivitavararuukku ei ole huokoinen, joten näin kuumallakin olen pärjännyt normaalilla kastelulla.

Tänään tajusin vasta, että nyt se on ohi, niin toistaiseksi. Nimittäin ainainen kiire ja tavaroiden valmistuminen ajallaan saa aikaan kovan paineen. Ukkonen voi särkeä ohjauskeskuksen, joten uunia ei voinut käyttää muutamaan päivään. Sitten tämä mieletön kuumuus sai pääni sekaisin. Olisin aivan varmasti pyörtynyt pajalla, jollen olisi pitänyt märkää riepua pääni ympärillä. Kuuma uuni työtilassa sai hien virtaamaan ja aivot pehmenemään. No kaikki meni melkein hyvin. Päätyöni räjähti, ja syynä oli todennäköisesti ilma. Työ kuivui niin mielettömän nopeasti, etten saanut kaiverrettua joka kohtaa niin ohueksi, että ilma olisi päässyt saven kutistuessa hyvin pois. Työ oli aika suuri ja suru tuli. Näille asioille on aina syy. Ja kiire on yksi keraamikon pahimmista vihollisista. Jos varmasti haluaa työnsä ehjänä ulos uunista, ei märkää tavaraa uuniin ja huolellinen kaivertaminen. Työthän täytyy olla onttoja, muuten tämä olisikin paljon helpompaa. Jos olisin kerinnyt polttaa hitaasti, työ olisi myös voinut säästyä. No päätin kokeilla ja näin kävi. Homma menee tämän työn osalta uusiksi. Nyt puhun käsinrakennustöistä, dreijatut astiat eivät minulla oikeastaan koskaan mene rikki, ja valetut saattavat vaan vääntyillä. Isot työt, kuten patsaat on haastavia mutta kun niitä haluan tehdä myös, sen verran minussa on kuvanveistäjän vikaa. Ja rakastan tehdä ihmishahmoja. Eikä eläimiä unohdeta, niitä täytyy olla kanssa.

Korkeapolttoisesta kivitavarasta valmistettu kukkaruukku.